Mahdollinen kohtaaminen belgialaisen oluen kanssa
Huomasin nopeasti, että Belgia ei ole paikka ihmiselle, joka ei pidä oluesta.
Baariherra Cantillon Panimo puristi lasin käsiini voiton riemuisalla ilmeellä, hymyillen niin, että se sanoi 'Tulet rakastamaan tätä!' Tarkastelin epäilevästi sumuista ruskeaa nestettä ennen kuin vetäydyin huoneen kaukaiseen nurkkaan, josta en näkisi tuon vakavan videon sulavan suurimman pettymyksen alle. Se oli paksu, kermaisa vaahto, joka kosketti huuliani ensin, jota seurasi haalea hapokkuus, joka muistutti minua teekannun jyvisistä jäämistä. Valtavalla inhotuksella tiesin, että tämä olut oli hukkaan heitetty minulta.
12 tuntia aikaisemmin, etsien tekemistä Brysselissä, olin löytänyt Delirium Café, baarin, joka piilottelee tiukassa sokkelossa käytävien ympärillä Grand Placessa. Se sai paikan Guinnessin ennätysten kirjassa vuonna 2004, kun sen valinta 2,004 olutta julistettiin laajimmaksi maaplaneetalla, eikä tämä ironia ollut minulta huomaamatta, kun istuin nauttimassa heikointa hedelmäolutta, jonka pystyin löytämään. Belgia, ymmärsin nopeasti, ei ole paikka, jossa voi olla joku, joka ei pidä oluesta.
Delirium Café:ssa tarjottavien juomien hämmästyttävä runsaus osoittaa ihmiskunnan pakkomiellettä olueen, maailmanlaajuista ilmiötä, joka on vain veden ja teen jälkeen kulutuksessa. Mutta toisin kuin vesi ja tee, olut on monimutkainen aine, joka saavutetaan tiettyjen prosessien avulla, mikä saa uteliaan mielen kaltaiseni miettimään, miten tämän juoman ensimmäinen ilmestys koskaan syntyi. Vastaus, tai ainakin osa siitä, löytyi Cantillon Panimosta.
Hiiva on ehkä oluen valmistusprosessin tärkein ainesosa; ilman sitä lopputuote olisi vain hämärä alkoholiton neste, jota kutsutaan mäskiksi. Kuitenkin vasta keskiajalla joku tajusi, että tämä mikroskooppinen sieni, joka tähän asti oli päätynyt jokaiseen panimiseen vain sattumalta, voitaisiin todellakin kerätä jokaisen tuotantokierroksen lopussa uudelleenkäyttöä varten, prosessi, jota ei ollut mahdollista laajassa mittakaavassa ennen 1800-luvun toista puolta.
Vaikka ei ole yllättävää, että spontaania käymistä seurasi tämän keinotekoisesti ohjatun prosessin käyttö vastatakseen maailman kasvavaan janon olutta kohtaan, seurauksena oli perinteen asteittainen hajoaminen, joka antoi oluenvalmistusprosessille jännittävän ennakoimattomuuden. Tämä on se, mikä määrittelee Cantillon Panimon tuottaman oluen, joka on yksi harvoista jäljellä olevista panimoista, jotka luottavat ilmateitse kulkevaan hiivaan fermentoidakseen tuotteensa, mikä selittää, miksi baarimikko oli niin onnellinen esitellessään minulle maistamista; pieni muutos tuulen suunnassa ja tuo lasi olisi voinut olla tyhjillään.
Sattuma saattoi olla vastuussa elämän antamisesta mäskille ja oluen luomisesta, jota tunnemme tänään, mutta samaa ei voida sanoa brändien, kuten Duval, Chimay ja Leffe, suosiosta. Katselin, kun baarihenkilökunnat ympäri kaupunkia poistivat erilaisten olutpullojen korkkeja tutulla vetäisyllä työkaluista, jotka he pitivät piilossa essunsa taskuissa, kaataen tarkasti nektaria ennen kuin ottivat tylsän veitsen ja, käden taitavalla nykäisyllä, skimboivat lasin reunan yli paisuneen vaahdon. Se oli esitys, joka rajoittui rituaaliin, muistuttaen minua oudosta vekottimista ja pakkomielteisestä huolenpidosta, joka liittyy englantilaisten alejen ja Guinnessin kaatamiseen.
Mutta vaikka olut perinteelle on kunnioitettava vuosisatojen omistautumista ja huolenpitoa kaikilta, jotka palvelevat belgialaista olutta, tämä ei ole lainkaan staattinen perinne. Hoegaarden, yksi parhaista oluista, jotka ovat vuodattaneet maan rajojen yli, on valmistettu jossain muodossa vuodesta 1445, mutta vuonna 2007 ja 2008 yritys julkaisi kaksi uutta lajiketta, Rosée ja Citron. Tällä tavalla se lisäsi entistä syvyyttä belgialaiselle olutkanonille, laajentamalla sen kehitystä ja auttaen varmistamaan, että se jatkaa kukoistamistaan.
Se tuntui minusta merkitykselliseltä ajatukselta, kun kohtasin viimeisen olutani ennen Brysselin jättämistä. Mort Subite tarkoittaa 'äkillistä kuolemaa' englanniksi, mikä on viimeinen asia, jonka voin kuvitella tapahtuvan belgialaiselle oluelle. Spontaanin käymisen prosessi saattoi olla siirrettyä historian kirjoihin, mutta nykyiset panimot tekevät parhaansa varmistaakseen, että heidän tuotteensa eivät mene samaa tietä. Arvioiden innostuneita tilauksia, joita annettin kahviloissa ja baareissa Brysselissä, vaikuttaa siltä, että belgialaiset kansalaiset tekevät täsmälleen saman asian.
